Sisällön tarjoaa Blogger.

VATSASEKAISIN KILINKOLIN GOES JOULUKALENTERI


Vuosi sitten syksyllä sain ajatuksen blogijoulukalenterista. Ehti kuitenkin kulua vuoden päivät ennen kuin hitaana hämäläisenä ryhdyin ajatuksista tekoihin.




Viime aikoina blogissa on ollut vaitonaisempaa, mutta ruudun tällä puolen on pidellyt kiirettä. On suunniteltu, vaivattu, paistettu, leivottu ja kuvattu. Kotimme on jo moneen otteeseen tuoksunut joululta erilaisia jouluisia reseptejä testatessani. Toisinaan taas paperisilppu ja liimapuikot – eli erinäiset jouluaskarteluyritykseni – ovat täyttäneet kotimme lattia-alan.

Blogissa aukeaa jouluun asti joka aamu luukku, josta paljastuu jotakin jouluista. Reseptien lisäksi luvassa on myös pieniä askartelu- ja joulukoristeluvinkkejä, joiden avulla toivon jakavani joulumieltä myös lukijoilleni. 

Joulukuu kolkuttelee aivan nurkan takana. Sunnuntaina eli ensimmäisenä adventtina aukeaa Vatsasekaisin Kilinkolin -blogijoulukalenterin ensimmäinen luukku. Olkaahan kiltisti, tontutkin taitavat olla jo liikkeellä. 




Ps. Olethan jo osallistunut Filippiinejä koetelleen taifuunin uhrien auttamiseen? Auta lahjoittamalla itsellesi sopiva summa SPR:n lippaaseeni. Kiitokseksi auttamisesta arvon kaikkien marraskuussa lahjoittaneiden kesken 200 euron lahjakortin Iittalan myymälään. Lisätietoa lipaskeräyksestä ja arvonnasta löytyy >täältä<, ja lahjoittamaan pääset >tästä<.

Avainsanat: joulukalenteri, blogijoulukalenteri, joulukalenteri resepti joulu resepti, helppoja joulureseptejä

AUTA TAIFUUNIN UHREJA


Reilu viikko sitten taifuunin uhriksi joutuneet filippiiniläiset tarvitsevat yhä apuasi.

Yli kaksi miljoonaa ihmistä on Haiyan-taifuunin jäljiltä humanitaarisen avun tarpeessa. Suomen Punainen Risti on lähettänyt katastrofialueelle terveysaseman, vedenpuhdistusyksikön sekä avustustyöntekijöitä. Filippiineillä tarvitaan kuitenkin yhä kipeästi apua, ja perusasioista on huutava pula.



Taifuunin uhrien auttaminen onnistuu myös kotisohvalta käsin. Lahjoita sopivaksi katsomasi summa perustamaani Suomen Punaisen Ristin nettilippaaseen. Pienestäkin summasta on apua, sillä esimerkiksi viidellä eurolla saa huovan kotinsa menettäneelle, ja kahdellatoista eurolla hygieniapaketin viisihenkiselle perheelle kolmen kuukauden tarpeiksi. Älä välitä asettamastani lippaan tavoitesummasta, tarkoitus on ylittää se – mielellään reilusti.  Lahjoittamaan pääset tästä tai sivubannerin lippaan kautta. Maksu suoritetaan verkkopankissa tai luottokortilla. 

Pieneksi kiitokseksi tärkeän asian tukemisesta arvon kaikkien marraskuun aikana lippaaseen lahjoittaneiden kesken 200 euron lahjakortin Iittalan myymälään. Lahjakortti on voimassa  kaikissa Suomen Iittala-myymälöissä sekä Iittala Outlet -myymälöissä. Myös kaikki aiemmin lippaaseen lahjoittaneet ovat mukana arvonnassa. Ilmoitan lahjakortin voittajalle henkilökohtaisesti voitosta joulukuun alussa. Ilmoitathan lahjoituksen tehdessäsi toimivan sähköpostiosoitteesi. 


EDIT 1.12.2013: Arvonta suoritettu ja lahjakortin voittajalle ilmoitettu voitosta. 

Fiskars Group lahjoittaa arvonnan palkinnon.


ELÄMÄÄ BLOGISTANIAN JÄLKEEN


Kiitos kaikille Blogistania-jaksoani kommentoineille – palaute on ollut todella positiivista, ja on ollut ihana huomata monien uusien lukijoiden löytäneen blogiini.  Jos olet täysin pihalla, mistä höpäjän, klikkaa alla olevan kuvan ja Yle Areenan kautta keittiööni.



BLOGISTANIA LÄHESTYY


Tänään pärähtää ruutuun Yle Kakkosella esitettävä Blogistania-jaksoni, jossa kahvitellaan, kokkaillaan ja kikatetaan hermostuneesti. 



Tänään (YLE Kakkosella kello 19.30) esitettävän Blogistania-jakson myötä myös jokunen uusi tuttavuus löytänee blogiini. Haluankin toivottaa niin kaikki vanhat kuin uudet lukijani tervetulleiksi Vatsasekaisin Kilinkolin -blogin pariin. Toivottavasti viihdyt, löydät mieleisiä reseptejä kokeiltavaksesi ja palaat lukemaan turinoitani toisenkin kerran.

Uusille lukijoille kerrottaneen, että blogin hieman kummallinen nimi juontaa juurensa lapsuusaikaisiin leikkeihini. Minulla ja sisarellani oli leikkiravintola, jossa tarjoilimme varsin herkullisia annoksia, kuten mädätetyn kastemadon suolipullia. Kuppilan nimi oli tietysti Ravintola Vatsasekaisin Kilinkolin. Ihan yhtä eksoottisia makuja ei keittiössämme enää valmisteta, mutta intohimo kokkaamiseen ja ruokaan on säilynyt.

Keittiötouhujani voi seurata myös blogin Facebook-sivulla, jonne päivitän kuulumisia hieman blogia useammin. Halutessasi voit tilata blogipäivitykset myös suoraan sähköpostiisi oikeassa laidassa olevan lomakkeen kautta. Toki blogipäivitysten seuraaminen onnistuu myös Blogilistan tai Bloglovin´-palvelun kautta.

(Facebook tuppaa rajoittamaan tykkäämiesi sivustojen julkaisujen näkyvyyttä uutissivulla, joten mikäli mielit saada Vatsasekaisin Kilinkolin -päivitykset omalle uutissivullesi, valitse tykkäämisen jälkeen tykätty-nappulan alastulovalikosta kohta näytä uutisissa. Klikkaa tämän jälkeen asetukset-valikkoa ja valitse kohta kaikki päivitykset.)

Blogistania-jaksossa ihanaiset rouvat, lakeuksien ruokakuningattareksikin tituleerattu, Kaikki äitini reseptit -blogin Nanna sekä Kivistössä-blogin ehtoinen emäntä Mari saapuvat vieraikseni sekä sotkemaan keittiöni. Suurkiitos kumpaisellekin mukanaolosta! Lupaan jakaa myös jaksossa kokkailemani margaritasorbetin ohjeen heti toivuttuani illan tv-esiintymisestäni.

Pidetään peukut pystyssä, että leikkaaja on tehnyt työnsä kunnialla, ja puolituntiseen jaksooni on päätynyt muutakin kuin pelkkää hermostunutta kikatusta.

Avainsanat: blogistania 

MITÄ TEHDÄ PÄIVÄYSVANHASTA KERMASTA?


Kerma on useimmiten käyttökelpoista vielä päivän tai pari parasta ennen -päiväyksen jälkeenkin. Päiväysvanhan kerman voi hyödyntää esimerkiksi leivonnassa.



Kermaa, kuten muitakaan elintarvikkeita, ei kannata heittää pois pelkän parasta ennen -päiväyksen umpeutumisen perusteella. Eviran ohjeistuksen mukaan elintarvikkeen tulee asianmukaisesti säilytettynä säilyttää sille tyypilliset ominaisuudet vähintään parasta ennen -merkintään saakka. Tuotetta voidaan kuitenkin myydä tai käyttää vielä merkityn ajankohdan jälkeenkin. Pelkkien päivämäärien tuijottelun sijaan kannattaakin aina hyödyntää omaa maku- ja hajuaistia elintarvikkeen käyttökelpoisuuden selvittämiseksi. 

Rasvainen kerma paakkuuntuu helposti. Paakkuuntuminen ei kuitenkaan sinällään ole merkki tuotteen pilaantumisesta, vaan paakkuuntuneenkin kerman voi yleensä hyödyntää ruoanlaitossa tai leivonnassa. Pilaantuneen kerman sen sijaan tunnistaa esimerkiksi selvästi happamasta hajusta.

Varminta on kuitenkin käyttää päiväysvanha kerma kuumennettua joko ruoanlaitossa tai leivonnassa. Kokosin blogista löytyviä jälkiruokareseptejä, joissa voi käyttää myös päiväysmerkinnältään pari päivää vanhaa kermaa. Kaikissa listan resepteissä kerma myös kuumennetaan ruoanvalmistuksen yhteydessä. Mikäli käytät parasta ennen -päiväykseltään vanhentunutta kermaa, varmista aina myös aistinvaraisesti, että kerma on yhä käyttökelpoista.  

Päiväysvanhan kerman voit hyödyntää esimerkiksi seuraavien herkkujen valmistuksessa:




Lisää vinkkejä oman ruokahävikin pienentämiseksi löydät blogista hävikistä herkuksi -tunnisteen alta.



Avainsanat: mitä tehdä vanhasta kermasta, vanha kerma resepti, vanhentunut kerma mitä tehdä, 

LEIPÄMUNAKAS


Pari päivää vanhasta leivästä syntyy herkullinen leipämunakas. Sopivan suolainen ja rasvainen munakas sopii loistavaksi dagen efter -aamiaiseksi tai isänpäivän brunssipöytään.

BANAANIKAKKU


Hedelmät ovat MTT:n tutkimusten mukaan poisheitettävien ruokien kärjessä. Ylikypsät banaanit kannattaa kuitenkin hyödyntää esimerkiksi leivonnassa.

JAUHELIHAKEITTO – ARKIHERKKU 20 MINUUTISSA


Perinteinen jauhelihakeitto lämmittää koleassa syyssäässä. Kattilallinen herkullista keittoa syntyy parissakymmenessä minuutissa.


Jauhelihakeitto on yksi kouluruokien klassikoista. Mauttomanpuoleisista vihannespaloista huolimatta muistelen

HÄVIKKIVIIKKO 4.–10.11.


Marraskuun ensimmäisellä viikolla vietetään valtakunnallista hävikkiviikkoa, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota poisheitettävän ruoan määrään.

Kuluttajaliitto on julistanut marraskuun ensimmäisen viikon valtakunnalliseksi hävikkiviikoksi. Viikon tavoitteena on jakaa vinkkejä ja tietoa ruokahävikin vähentämiseksi. Ensimmäistä kertaa vietettävästä hävikkiviikosta on tarkoitus tehdä jokavuotinen tapahtuma.

Tämänpäiväiset kypsät banaanit ovat ylihuomisen ylikypsiä banaaneja.

”Nelihenkisen perheen ruokahävikki on satakunta kiloa vuodessa, mikä vastaa viidensadan euron kauppalaskua”

Suomalaiset heittävät vuodessa henkeä kohden keskimärin 22–30 kiloa ruokaa roskiin. Nelihenkisen perheen ruokahävikki on siis satakunta kiloa vuodessa, mikä vastaa noin viidensadan euron kauppalaskua. Kotitalouksissa syntyvän hävikin lisäksi ruokajätettä syntyy myös ravintoloissa, vähittäis- ja tukkukaupoissa sekä elintarviketeollisuudessa. Kaiken kaikkiaan ruokahävikkiä arvioidaan syntyvän vuosittain noin 400 miljoonaa kiloa, eli 74 kiloa jokaista suomalaista kohden. Omissa keittiöissämme syntyy kuitenkin merkittävin osa – eli yli kolmannes – kokonaishävikistä.



Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) mukaan kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta heitetään pois jopa 10–15 prosenttia. Kukkaron lisäksi ruoan poisheittäminen kuormittaa myös ympäristöä, sillä ruoka on tuotettu, kuljetettu ja prosessoitu täysin turhaan.  Vähittäis- ja tukkukaupan sekä elintarviketeollisuuden hävikkiin on yksittäisen ihmisen hankala vaikuttaa. Sen sijaan jokaisen on syytä ottaa syyniinsä omat kulutustottumuksensa sekä käyttäytymisensä


Maitotuotteet ovat poisheitettävien tuotteiden kärjessä.



Kuivahtanut leipä – uhka vai mahdollisuus?


MTT:n tutkimusten mukaan kodeissa heitetään eniten pois kotiruokaa, vihanneksia, maitotuotteita, leipää sekä hedelmiä ja marjoja. Tarkoitukseni onkin näin hävikkiviikolla antaa vinkkejä juurikin näiden eniten poisheitettävien tuotteiden käyttöön: miten hyödyntää kuivahtaneet leivänkannikat, paakkuuntuneet kermat sekä tummuneet banaanit. Lisäksi listasin kuusi keinoa, joiden avulla voi yrittää laittaa omaa ruokahävikkiään kuriin. Paljasta toki kommenttiboksissa omat vinkkisi ja konstisi hävikin pienentämiseksi. Seuraa myös ruokabloggaajien ylläpitämää Hävikistä herkuksi -Facebook-sivua, johon päivittyy tasaiseen tahtiin erilaisten tähteiden tuunausideoita.

Vinkkejä ruokahävikin vähentämiseksi: 

1. Käytä aistejasi

Parasta ennen tai viimeinen käyttöpäivä -merkinnät eivät aina kerro, onko tuote vielä käyttökunnossa. Joissain elintarvikkeissa myös rakenne saattaa muuttua, vaikkei tuote olisikaan vielä sinänsä pilalla. Käytä haju- ja makuaistejasi – mikäli tuote ei haise tai maistu epäilyttävältä, on se useimmiten ok syötäväksi. Parasta ennen -merkintä tarkoittaa tuotteen vähimmäissäilyvyysaikaa, ja usein tuote on käyttökelpoinen päiväyksen jälkeenkin. Viimeinen käyttöpäivä -merkintää sen sijaan käytetään herkästi pilaantuvissa tuotteissa – toisaalta kannattaa muistaa, etteivät nekään pilaannu tietyllä kellonlyömällä.

2. Suunnittele ja käytä mielikuvitustasi 

Ruokalistojen suunnittelulla on merkittävä vaikutus ruokahävikin syntymiseen kotioloissa. Suunnittele viikon ruokalista niin, että voit hyödyntää mahdolliset tähteet seuraavan päivän ruoanvalmistuksessa. Jämäperunamuusi sujahtaa sujuvasti kasvissosekeiton sekaan, ja sosekeiton tähteistä syntyy maukkaita rieskoja. Erilaiset kastikkeet sopivat usein esimerkiksi lämpimien iltapalaleipien täytteiksi.

3. Vältä hetken mielitekoja, äläkä mene nälkäisenä kauppaan

Valmista ruoka niistä aineksista, joita löytyy valmiina kotoa, äläkä anna hetkellisten mielitekojen muuttaa ruokasuunnitelmiasi. Syö tai jatkojalosta myös edellispäiviltä jääneet tähteet ennen kuin alat valmistaa uutta ruokaa, vaikka tekisikin mieli syödä jotain aivan muuta. Älä myöskään mene nälkäisenä kauppaan, sillä silloin tulee helposti tehtyä täysin turhia heräteostoksia.

4. Kokkisodi kaapin löydöistä

Jätä toisinaan kauppareissu väliin ja haasta itsesi tai puolisosi valmistamaan ruokaa kaapeista löytyvistä tuotteista. Monesti parhaimmat oivallukset syntyvät juurikin näin, pienen paineen alla!

5. Älä jemmaa ruokia jääkaapin perälle

Älä piilota jämiä läpinäkymättömiin rasioihin jääkaapin perälle, vaan raivaa jääkaapista hylly ja nimeä se vaikkapa hävikkihyökkäyshyllyksesi. Säilytä ruokien jämät sekä helposti pilaantuvat tuotteet kyseisellä hyllyllä. Näin näet jo ensisilmäyksellä jääkaapinoven avatessasi, onko tarvetta ryhtyä hävikkihyökkäykseen.

6. Syötä jämät perheen miespuoliselle

Olen oppinut, etteivät miehet ole yleensä turhan kranttuja ruoan suhteen tai alttiita hetken mieliteoille. Jos siis eilisen jämät eivät maistu itsellesi, pakkosyötä ne muille perheenjäsenillesi. 



Avainsanat: ruokahävikki, hävikkiviikko, miten pienentää ruokahävikkiä, foodspill