Sisällön tarjoaa Blogger.

SAVUSTETTU KALKKUNA

LUUKKU 11:
Joulukalkkunan savustaminen onnistuu kotioloissa helposti sähkösavustimella. Itse savustettu kalkkuna ei kalpene joulupöydässä kinkun rinnalla. 


Raahasimme sähkösavustimen landelta kaupunkiin muutettuamme uuteen kotiimme. Vanhempieni joulupöytään on kuulunut vuosikaudet savustettu kalkkuna, ja päätin kokeilla, miten linnun savustaminen onnistuu kotioloissa. Toki olisin halunnut tunkea kokonaisen kalkkunan savustimeen, mutta luulen, että savustin olisi mahtunut ennemmin kalkkunan sisään kuin päinvastoin. Kokonaisen linnun sijaan savustimeen pääsi köllöttelemään kalkkunan rintafilee. 

Kalkkunan rintafilee kannattaa suolata ennen savustamista. Helpoiten tasaisen suolauksen saa pitämällä lihaa mausteliemessä yön yli. Liemeen käytettävän suolan määrä saattaa tuntua hurjalta, mutta kaikki suola ei tietystikään imeydy lihaan.  Valmistamani liemen suolapitoisuus on viiden prosentin luokkaa. Lientä on hyvä kuitenkin tehdä sen verran runsaasti, että se riittää peittämään koko fileen, tällöin kalkkuna suolautuu tasaisesti. 

Yhdeksännestä luukusta ilmestynyt mustaherukkahillo on täydellinen makupari savukalkkunan kumppaniksi. Jos innostut savustamaan kalkkunaa, suosittelen ehdottomasti valmistamaan sen keralle myös isoäitini reseptillä valmistettua, rommitujauksella mausettua mustaherukkahilloa. 


SAVUSTETTU KALKKUNA

  • noin 1 kilon painoinen kalkkunan rintafilee
  • savustuspuruja (esim. lepästä tai omenapuusta valmistettuja)

Mausteliemi:

  • 2 litraa vettä
  • noin 1 dl karkeaa merisuolaa. 
  • 3 laakerinlehteä
  • ripaus sokeria


Mittaa mausteliemen ainekset kattilaan. Kuumenna sen verran, että suola liukenee veteen. Jäähdytä liemi. 

Nosta kalkkunan rintafilee jäähtyneeseen mausteliemeen. Mikäli neste ei riitä peittämään koko filettä, lisää hieman vettä. Peitä kattila kannella ja nosta jääkaappiin vähintään 12 tunniksi. 

Savustaminen: 

Huom. Noudata savustesi valmistajan ohjeita. Meidän savustimemme on Muurikan sähkösavustin. Savustusohjeet eivät mahdollisesti päde muihin savustimiin. 

Laita savustuspurut (esim. leppäpuruja) likoamaan veteen noin 15 minuutiksi.

Kalkkunan suolauduttua nosta lihakimpale pois liemestä ja kuivaa sen pinta. Tökkää (digitaalinen) lämpömittari fileen paksuimpaan kohtaan. 

Täytä savustuskaukalo puruilla ja esikuumenna savustinta noin 10 minuuttia. Lisää kalkkuna savustimeen ja savusta kunnes lihan sisälämpötila on 82 astetta. Itselläni tähän kului aikaa noin 55 minuuttia, mutta mm. ulkolämpötila voi vaikuttaa kypsennysaikaan. 


Voit tarjota savukalkkunan joko kylmänä tai lämpimänä. 



5 kommenttia

  1. Mieheni raahasi hiljan meidän sähkösavustimen mökiltä kotiin, jotta päästään savustamaan helpolla kalaa ja lihaa talven aikana. Todella kiva resepti tämä savustettu kalkkuna – pitää pian saada oma kalkkunafile pönttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me olemme enimmäkseen savustettu kalaa, joitain kertoja tosin myös esim. kanavartaita. Ribsitkin vähän houkuttaisi... Savustuspönttö on kyllä tosi kätevä esim. jos suurempi joukko on tulossa syömään. Saa ison satsin vaikkapa just savukalaa helposti pöytään.

      Poista
  2. Linkitän heti tämän ohjeen siskolleni. Saavat savustaa bördien ruoaksi, kun kaarramme pihaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, aivan loistavan maukas lopputulos

    VastaaPoista